Kissakello keittosyvennyksen seinällä näyttää taas oikeaa aikaa. Ei siksi, että olisin jaksanut kääntää sitä vaan siksi, että kun odotti tarpeeksi monta kuukautta, yhteiskunta nyrjähti takaisin kissakellon aikaan.
Opiskelukaveri ilmoitti viime tingassa, ettei pääsekään huomiseen lukupiiritapaamiseen eikä enää haittaakaan, etten ole vieläkään lukenut omaa kirjaani enkä kirjoittanut omaa lukupäiväkirjaani.
Joskus on parasta istahtaa ikkunalaudalle, hengittää syvään ja odottaa hetki. Joskus asiat saattavat järjestyä parhain päin siinä odotellessa, ihan kuin itsestään. Hätäilemättä.
No comments:
Post a Comment