uvt

Ranskassa ei koskaan toivoteta hyvää uutta vuotta ennen kuin vuosi on oikeasti vaihtunut. Ennenaikaiset toivotukset tietävät huonoa onnea. Vasta puolenyön jälkeen Eiffelin juurella on lupa huikata Bonne année !

Suomeksi voisi silti toivottaa ensiksi hyvää uuttavuotta! Tai taikaa...

bw

h-kaupunki mustavalkoisissa

h-kaupunki

otin tänään kaksi kuvaa mun kaupungista. niistä tuli vahingossa aika samanlaiset, enkä osannut päättää kumpi on kivempi. yksi on länsirannalta, toinen kotikadulta.

j

en pidä joulusta. en tahdo viettää sitä, ainakaan niin kuin pitäisi. aina kun yritän, tulee paha mieli – minulle ja muille. viime jouluna päätin: teen vain sitä, mitä haluan. olin yksin helsingissä, nukkuvassa haagassa. ja se oli paras joulu koskaan.

tänä vuonna päätin samaa. tein enemmän asioita kuin viime vuonna, näin enemmän ihmisiä. osa on jo perinteitä, kaikki oli hauskaa.

työpaikan roskiksesta pelastettu silkkinauha oli ainoa joulukoriste. sidoin sen ensin ranteeseen, sitten vessanovenkahvaan. 

yhtenä iltana kävin espoossa parasystäväpojan luona. vein pojalle pipon, sain luennon meriakvaarioista. paijasin pikkukoiria, istuin keittiönlattialla juomassa portviiniä ja matkustin lumisten kaupunkien läpi kotiin toisen köyhän kallio-juopon kanssa.

aatonaattona kävin naapurissa joulutortulla ja kahvilla. illalla paistoin inkiväärikeksejä, join lisää portviiniä ja kuuntelin teea aarniota.

aattoaamun olin töissä. ihmiset olivat pahalla tuulella: asiakkaat, työkaverit ja minä. vietin aamun kuitenkin jo toisena vuonna peräkkäin saman tytön kanssa. yksi näyttelijä tuli iloiseksi, kun löysin sen legot (ja tunnistin ja soitin perään). 

kävin harjutorilla joulusaunassa.

 

laitoin vegaanisen joulupöydän, luin olli jalosta ja poltin ikkunalaudalla kynttilöitä. illalla yksi toveritar tuli suunnittelematta kylään. joimme kaksi pulloa viiniä ja lähdimme alakerran baariin. siellä joimme kolmannen pullollisen ja soitimme jukeboksia. 

joulupäivänä matkustin hoitolapsille löhöilemään, syömään ja juomaan viskipullon pohjia. paijasin lisää koiria ja sain toisen joululahjan. 

tänään raahauduin kuumeisena kaapelitehtaalle ihastelemaan talvisirkusta: pelottavia temppuja, kauniita vartaloita ja monia pieniä ihastuneita lapsia.

tarpeeksi kaikkea, niin ettei koko j-juhlaa oikeastaan tarvinnut edes ajatella. pikkukaupungin perhekin toivottavasti ymmärtää, että minun on parempi näin vaikka ne ovatkin rakkaimpia.

levon helmi vetelee päällemme vällyjä

ei oo ehkä sellaista päivää, että asasta ei tulis hyvä mieli. asasta vuoristoradassa sitäkin helpommin, ja joskasta ja näistä muista. joku kommentoi: onnellisia ootte, kun tämmöisiä teette.

"ku pääkoppa kolmanten jalkan me mennää

joku öisin käy piilottamas pienii kivii kenkää

jos ja kun tää maailma on kova

annan pienelle kivelle vaan hoitoa hellää"

hyvänmielen maailmanloppu

voinhan syödä ompon ja haudata siemenet ton paleltuneen joulutähden ruukkuun

joulu pelastettu

En pidä joulusta, mutta pidän kirjoista. Minun perheessäni ei osteta joululahjoja, mutta itseään saa joskus vähän lahjoa. En aio viettää joulua, mutta aion syödä jotain herkullista, juoda ehkä portviiniä, polttaa kynttilöitä, kaivautua peiton alle ja lukea näitä. 

parempi on pitää kädestä

 

hs 13.12.2012

sisään ja ulos

Tänään on lohduttanut eniten tämä juttu Meeri Koutaniemestä. Ajatus siitä, että "hyppää ilmaan ja tietää, että aina joku ottaa kopin".

Ja Asa:

"Ei voi suuttua, ei voi hävitä
ja turha väittää ettei kukaan välitä. 
Kun saniaiset ja hiukka hivenainetta
ratsastamassa suurta fotosynteesin lainetta.
Silmiemme edes
ottaa vedyistä kiinni ja muuttuu meille vedeks. 

– –

Maailmaa ei tarvii parantaa
jos jättää rauhaa niin se pitää khyl itsestään huolen."

uudenvuoden taikaa

yksillä mun lempipojilla on tämmönen bändi, jolla on kilometrinpituinen nimi: juha pekka tapani heikkinen ja niin edelleen.

eka mä kävin parilla keikoilla ja tykkäsin musiikista. sitten tutustuin tohon laulajaan, menin niiden kanssa festareille ja sitten niistä muistakin tuli mun lempipoikia. ne on kultaisia, niillä on hulluna energiaa, ne soittaa taitavasti ja niistä tulee aina hyvälle mielelle. niitä vois postata hyvänmielenblogiin joka päivä.

nyt ne on tekemässä uutta levyä, sitä projektia voi jeesaa täällä. tänään ne julkaisi uuden sinkun ja videon. koska joululaulut on passé ja tää vuosikin alkaa olla niin last year, antaisin kaikille ihmisille hyvän mielen lisäks ripauksen uudenvuoden taikaa.

pipo

olin kipee, tein blogipipon. tuli vähä iso.

aarrearkku

Avasin aarrearkun. Löysin postikortteja kaikilta maailman kulmilta, kirjeitä Brysselistä, Pariisista, muualtakin. Ainakin yhdeksällä kielellä. Epäröiviä sanoja ex-poikaystävältä. Tyttöystävien pohdintaa siitä, pitäisikö mennä naimisiin juuri tämän pojan kanssa ja Moldovan vallankumouksen suunnittelua. Tuttuja rakkaita pomppivia käsialoja ja hullunkurisia kirjaimia, joskus paremman puutteessa vanhan paperipussin kylkeen rustattuja, mustekynällä. Osa kaukaa isoäidin maailmasta. Hoitolasten askartelemia joulukortteja, muutama valokuva mutta enemmän sanakuvia. Kääntöpuolella perhosia ja susia, koska kettukortteja on niin vaikeaa löytää vaikka etsisi kaikista maailman maista. Kepeitä hetkiä, raskaita mietteitä, monta unohtunutta vuosienpalaa. Aika monta tavaraa voisi antaa pois, jos nämä saisi pitää. 

teiniangstin seuraava leveli

minulla on viimeksi ollut mustaa kynsilakkaa ehkä 13-vuotiaana. lakkaan kynsiäni jatkuvasti, kaikilla sateenkaaren väreillä. musta on aina tuntunut suttuiselta, ankaralta, lapselliselta. paitsi eilen. 

joskus on mentävä pää edeltä pohjaan että voi taas nousta ylös. 

tiedän et pärjään koska jääräpäät jäljelle jää

Eilisessä ei ollut yhtään hyvänmielenasiaa (paitsi kettukorvikset, jotka tulivat vihdoin – ja uusi huulipuna, jonka ostin lohdutukseksi kun sain taas haukkuja). Tämäkin päivä on ollut aika hankala, mutta nyt jo tuntuu, että jääräpäät jäljelle jää. Vaikka ihan kaikki ei aina jääräpäisyyttä tajuaisikaan.

h. tikkanen

Olen lukenut taas Henrik Tikkasta. Aloin ensi kertaa vuosi sitten, luin Kulosaarentie 8/Majavatie 11/Mariankatu 26 -trilogian. Istuin kylmällä ja harmaalla Malmin juna-asemalla, olin tulossa ensimmäisestä Helsingin Vasemmiston piirikokouksestani, väsyneenä ja nälkäisenä ja sydänsuruisena. Ahmin Tikkasta, paheksuin ja viehätyin yhtä aikaa.

Nyt luin jatko-osat Yrjönkadun ja Henrikinkadun. Yrjönkatu oli vähän vaisu, mutta viimeisessä osassa, Henrikinkadussa oli taas sitä tuttua iskua ja kipinää.

"Hieman minun säädyllisyydentuntoani loukkaa, sikäli kuin viinan kolhima omatuntoni sallii minun tällä hetkellä sellaisesta puhua, että joku kuvittelee minun turhamaisuuttani niin vaatimattomaksi että se mahtuu frakkiin."

 

"Minä harjaan hampaani, sen tehtyään on vaikeampi ajatella itsemurhaa."

Tahtoisin lukea myös Henrik Tikkasen toisen vaimon Märta Tikkasen kirjoja. Olen yrittänyt lukea Vuosisadan rakkaustarinaa vaikka kuinka monta kertaa, mutta hienoudestaan huolimatta se jää aina kesken. Märtaa olen kerran kuullut ja nähnyt jossain kirjailtamassa ja luulen, että meillä voisi olla aika luja sielunyhteys.

eduskunta II

Kävin vihdoin katsomassa Ryhmäteatterin Eduskunta II:n. Olen nähnyt ensimmäisen Eduskunta-näytelmän ja Ylioppilasteatterin Valtuusto III:n, joten tiesin tavallaan, mitä odottaa. Olihan se silti pöyristyttävä, huikaiseva ja vatsan pohjaan asti naurattava, vaikkeivät näytelmän aiheet oikeasti paljon nauratakaan. 

Yksi parhaista hetkistä oli, kun Robin Svartströmin esittämä Ben Zyskowicz kätteli katsomossa istunutta Ben Zyskowiczia. Aito Ben myös kuiskutteli häiritsevän kovaan ääneen mielipiteitään koko näytelmän ajan. 

Kuva: Ryhmäteatteri/Mitro Härkönen

Näytelmän paras hahmo on kyllä Pekka Korpinen, jota esittää opiskelukaverini Jari Hanska. Eniten maailmassa tykkään katsella ihmisiä, kun ne tekevät jotain mistä nauttivat, intohimolla ja taitavasti. Monet ihmiset ovat niin hirveän lahjakkaita. 

Kuva: Ryhmäteatteri/Mitro Härkönen

talvi

Eilen teki mieli värejä, mutta tänään maailma on jo vitivalkoinen. Oon aina ollut vähän hidas näissä. Ulkona kinokset, sisällä pienet auringot. Ei paardeja tänään eikä se lopulta haittaa, mutta nää hiljaiset, pimeät, myrskyisät illat ois sittenkin kivempi jakaa (päätin et hyvänmielenblogikin kestää ripauksen melankoliaa).

haaste

Päätin antaa itselleni haasteen joulukuuksi: kirjoittaa joka päivä jostain jonkun toisen määräämästä aiheesta. En osaa päättää, kirjoitanko tänne vai Perhoslandiaan, katsotaan. Kuvia voin ottaa, jos tuntuu siltä – alkuperäinen haaste onkin oikeastaan valokuvahaaste, mutta minua kutkuttaa enemmän kirjoittaa käskystä enkä muutakaan haastetta nyt keksinyt.

viikkolehtiaika

Olen saanut olla monia perjantaita vapaalla viime viikkoina. Kun maanantaisin on vapaata, laitan kellon soimaan aikaisin ja yritän aloittaa päivän jollain kirjoitushommalla. Perjantaina saan nukkua ja alkaa päivän rauhassa. Herään joka kerta aamuyöstä postiluukun kolahdukseen, mutta käännän kylkeä ja yritän nukkua lisää (vaikka kaksi viikkoa täällä onkin porattu kellarin lattiaa jokaisena vapaa-aamuna – sunnuntaisin olen ollut töissä).

Kun nousen, keitän ensimmäisen kupin kahvia ja noukin Viikkolehden eteisen lattialta. Useimpina aamuina luen vain internettiä, mikä on minusta vähän paha tapa. Perjantaina laitan koneen kiinni, istun lattialle tai sängylle ja luen lehteä niin kuin kunnon ihmiset. Jos ulkona ei olisi lopun alkua enteleivää lumimyrskyä, menisin kiertämään Töölönlahden.

 

Kuppi zapatistikahvia ja Viikkolehti, aivan hyvä aamu 
(kuva on kyllä jostain kolmen viikon takaa, koska kamera on tänään hukassa eikä rahat oikein riittäneet aamupalatarpeisiin).

maailman kaunein, maailman onnellisin

ihana posteljoona. kunpa joku näkis mutkin joskus noin.

torstaiaamu

Mietin, mistä voisi olla iloinen tavallisena torstaiaamuna. Kun herätyskellon soidessa painaa torkkua ainakin kuusi kertaa, eikä sitten jää aikaa muuhun kuin yhteen pikapikaa juotuun kahvikupilliseen ja eilispäivän vaatteisiin. Kun silmät ovat turvoksissa, väsymyksestä tai vähästä itkusta. Kun ulkonakin on harmaata, kylmää ja maassa loskaista lunta.

Ainakin minun teki tänä aamuna mieli värejä. Eilen puin punaisen mekon ja keltaisen villapaidan. Sitten riisuin ne, puin mustaa ja vasta sitten menin ovesta ulos. Tänään minun teki mieli laittaa tänne värejä, jotain muuta kuin harmaata.

Vahingossa sanoin työkaverille pahasti. Uudelle, herttaiselle tytölle. Mietin, että pitäisi opetella jutustelemaan. En osaa small talkia, en pidä tyhjänpuhumisesta. Mutta ettei aina heti tyrmäisi kaikkea, mitä toinen sanoo. Vaikka ei pidä lumesta kun se sulaa loskaksi maahan, voisi iloita toisen kanssa. Ja voisi opetella uskomaan, kun joku sanoo kauniisti. Ihan pienistä arkisista asioista, huomaa vastaleikatun tukan. Eivät ne ehkä tosissaan siitä pidä, mutta haittaisiko se, jos sittenkin uskoisi.

Yliopiston vessan seinässä luki: if you search for shit, shit is what you'll get. If you search for gold, gold is what you'll get. Voisikohan se pitää paikkansa, edes välillä? Uskaltaisinko kokeilla?

invaasio

Ateneumissa oli opiskelijapäivä, Rautatientorin jääpuistossa avoin mikki, Cubassa Kolinan pojat ja Mascotissa Karri Koira. En mennyt, mutta menin Omapohjaan.

Käyn nykyään aina teatterissa. Kansallisteatterissa siksi, että se on viehättävä enkä yleensä joudu edes maksamaan lipuista.

 

 Kuva Kansallisteatteri/Tuomo Manninen

Invaasio oli hauska, käsitteli aihettaan taitavasti – taitavammin kuin vaikka Etnoporno. Nuoret näyttelijät olivat suloisia ja hyviä. Kannatti mennä, vaikka pitikin pukea ja mennä ulos ovesta.

kettutyttö

saan ketut postiin huomenna, korvaan ehkä jo perjantaina. nyt oon tuhlannut mun viikon ruokarahat koruihin yhdessä päivässä.

Kuva: Cheap Champagne Design

loistaa korkealta

Ollaksesi suuri, ole kokonainen: älä mitään
     itsessäsi liioittele äläkä sulje pois.
Ole täydesti joka asiassa, pane kaikki mitä olet
     pienimpäänkin mitä teet.
Niin kuin koko kuukin mahtuu joka lampeen
     koska se loistaa korkealta.

Fernando Pessoa/Ricardo Reis 14.2.1933

Löysin (uudelleen) Fernando Pessoan. Niin kuulaita sanoja, niin kirkkaita ajatuksia. Monilla silmillä nähtyjä, samasta kynästä. 

tänään tuska laukee koitan rustaa sen yli

Löysin sattumalta yhden tuttavan blogin, jonka tarkoituksena oli kirjoittaa hyvistä jutuista, aurinkoisista jutuista ja tosi kivoista jutuista. Lämmittää mieltä kylmää talvea vasten. Tuli sellainen olo, että haluaisin itsekin joskus kirjoittaa valoisia, merkitä muistiin niitä parempia hetkiä enkä vain haikeana runoilla. Muistin, että onhan minulla tämä mansikkapaikka, jossa en ole vuosiin melkein edes käynyt. Katsotaan, miten käy jatkossa. Tänä aamuna hyvä mieli tuli Asasta, kauniista oivaltavista sanoista, hienosta videosta, siitä että valo voittaa pimeyden ja lopulta vaan musteläikkä jää.